Miksi verkostojohtaminen?
Pohdittaessa ikäihmisten kotihoidon organisoimista ja johtamista, verkostojohtaminen nousee keskeiseksi kysymykseksi, koska vuoden 2008 ikäihmisten palvelujen valtakunnallinen laatusuositus painottaa sitä, että ikäihmisille tarjottavien palveluiden pitää muodostaa eheä ja saumaton kokonaisuus. Koska ikäihmisten kotihoitopalveluiden tuottamiseen osallistuu monia itsenäisiä ja puoli-itsenäisiä tahoja, ilman yhteistyötä palvelutuottajien välillä tällaista kokonaisuutta on vaikea rakentaa. Myös terveydenhoidon eettinen neuvottelukunta on painottanut sitä, että ikäihmisille tarkoitettuja palveluja on tuotettava yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Mikä on verkosto?
Verkostojen määrittely ei ole yksinkertaista, koska verkostoja on hyvin monenlaisia. Verkostot eivät niin ikään usein ole stabiileja kokonaisuuksia, vaan ne muuttuvat koko ajan. Verkosto voidaan kuitenkin käsittää joukoksi erilaisia toimijoita, joita yhdistää yhteinen visio tai päämäärä. Tietoa ja osaamista yhdistämällä verkoston jäsenet tuottavat toimintaansa lisäarvoa ja pystyvät paremmin saavuttamaan päämääriään. Verkostot rakennetaan niiden jäsenten tarpeiden pohjalta.
Kun organisaatiot tekevät verkostoyhteistyötä, niiden pääfokus on verkoston yhteisissä tavoitteissa. Tämä ei tarkoita sitä, että verkoston jäsenillä ei voisi tai saisi olla omia tavoitteita, vaan sitä, että yhteisten tavoitteiden saavuttaminen asetetaan tärkeysjärjestyksessä omien päämäärien edelle. Verkostoyhteistyössä aikahorisontti on pitkä. Ei pyritä ”nopeisiin voittoihin” tai ”ihmeratkaisuihin”, vaan sitoudutaan työskentelemään pitkäjänteisesti sovittujen päämäärien saavuttamiseksi.
Ideaalissa tapauksessa verkostot ovat siis monen toimijan vastavuoroisia suhteita, jotka perustuvat tiedon ja resurssien jakamiseen. Verkoston tarkoituksena on yhdistää eri organisaatioiden vahvuuksia synergiaetujen saamiseksi. Hyvin toimivassa verkostossa kaikki verkoston jäsenet saavat verkostoyhteistyöstä sellaisia etuja, joita he eivät verkoston ulkopuolella voisi saavuttaa.
Miten verkostoyhteistyötä tulisi johtaa?
Verkostossa vuorovaikutus on kaksisuuntaista toisin kuin hierarkkisissa yhteistyösuhteissa. Ohjeet, neuvot ja pyynnöt eivät kulje vain ylhäältä alas. Traditionaaliseen johtamiseen usein liitetty ajatus johtajasta, joka kertoo muille mitä näiden tulisi tehdä, on verkostojohtamisen filosofialle vieras. Verkostoissa johtajuus vaihtuu jatkuvasti, eikä se ole johonkin pysyvään rooliin sidottua. Verkostoja voidaan luokitella niiden päämäärien, sekä sen mukaan, missä johtaminen verkostossa sijaitsee. Myös verkoston konkreettisen koordinointimekanismin avulla verkostoja voidaan luokitella.
Verkostojohtamisessa on pohjimmiltaan kyse siis siitä, että verkoston kaikki jäsenet mobilisoidaan työskentelemään yhteisen päämäärän eteen. Tällainen mobilisointi voidaan järjestää monella eri tavalla, vastuita eri tavoin jakaen. Keskeistä verkostojohtamisessa on verkoston jäsenten välisten suhteiden vaaliminen ja lujittaminen. Kuten aiemmin todettiin, auktoriteettiasemaan perustuva hierarkkinen johtaminen soveltuu verkostojohtamiseen huonosti. Tällaisesta mallista verkostojohtamisen erottaa ennen kaikkea toimijoiden tasa-arvoisuus. Verkostojohtaminen on jaettua johtamista, joten yksittäinen verkoston jäsen joutuu välillä olemaan johtaja ja välillä taas johdettava (tai ”alainen”). Tällainen vallanjako vaatii verkoston jäseniltä paljon joustavuutta Toimivassa verkostossa kaikki toimijat ottavat osaa yhteistyön sujumisen vaalimiseen, sekä verkoston tavoitteiden saavuttamiseen. Perinteisissä organisaatioissa nämä tehtävät on jaettu pienemmälle ihmisjoukolle, jolla on suoraa valtaa muihin organisaation jäseniin.
Verkostoja voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Niin ikään hyvin toimivien verkostojen ominaisuuksia on miltei loputon määrä. Aiempien tutkimuksen pohjalta on kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että on olemassa ainakin kaksi verkostotaitoa tai kyvykkyyttä, joita ilman mikään verkosto ei voi toimia hyvin. Jos tiedonvälitys ja vuorovaikutus verkostossa eivät toimi hyvin, ja verkostosta puuttuu toimijoiden välistä luottamusta, verkosto toimii epäoptimaalisella tavalla. Luottamus ja hyvä tiedonvälitys ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Toimiva ja tehokas kommunikaatio synnyttävät luottamusta ja tehokas kommunikaatio puolestaan riippuu luottamuksesta ja rehellisyydestä.
Kun ikäihmisille palveluja tuottavien tahojen kesken vallitsee luottamuksen, kumppanuuden ja vastuullisuuden ilmapiiri ja tieto eri toimijoiden välillä kulkee sujuvasti, kotihoidon asiakkaat ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Tällainen ilmapiiri tukee myös palvelujen tuottamisesta vastaavien henkilöiden työhyvinvointia. Tällaisen ilmapiirin luomista ei kutenkaan pidä ”ulkoistaa” vain esimiesten vastuulle, vaan kaikkien palvelujentarjoajien on työskenneltävä sen luomiseksi ja ylläpitämiseksi. Viime kädessä juuri tämä on verkostojohtajuutta.